Kaija Saariahon musiikkia esittivät vuosikymmenten aikana niin suuret instituutiot, kuin pienet vapaan kentän toimijatkin. Kaija näki arvon molemmissa. Suuret sinfoniaorkesterit tai oopperatalot tarjosivat säveltäjälle mahdollisuudet mitä moninaisimpiin kokeiluihin, kun taas pienempien estradien ja kokoonpanojen parissa säveltäjän oma osallistuminen korostui. Siitä Kaija piti: hänet löysi teostensa esityksissä usein miksauspöydän takaa.
Kaija myös yhdisti. Hänen 70-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi joukko suomalaisia klassisen musiikin suuria ja pieniä toimijoita käynnisti historiallisen yhteistyön, joka kulminoitui valtakunnalliseen Saariaho70-tapahtumakokonaisuuteen. Kaijaa juhlistavia konsertteja ja tapahtumia lanseerattiin Saariaho70-tunnuksen ja -nettisivujen alle ja markkinoitiin sekä tiedotettiin yhteistyössä ja ristiin, ensimmäistä kertaa Suomessa. Kaijalle tärkeää oli, että häntä ja hänen musiikkiaan juhlistavissa tapahtumissa nostettiin esiin myös nuoria säveltäjiä ja esiintyjiä. Musiikki oli aina pääosassa. Kaija keskittyi musiikkiin sisäisenä, meditatiivisena kokemuksena eikä viihtynyt parrasvaloissa, mutta oli niihin valmis, jos tilanne sitä vaati ja osoitti siten tukensa ja kiitoksensa konserttien tuottajille ja järjestäjille, esiintyville muusikoille ja orkestereille sekä säveltäjäkollegoilleen.
Kaija nosti aina etusijalle nuoret taiteilijat ja yleisön. Hän piti nuorille säveltäjille aktiivisesti mestarikursseja sekä Suomessa että ulkomailla. Kaija myös huolehti, että kynnys konsertteihin ja oopperoiden esityksiin saapumiselle olisi mahdollisimman matala etenkin nuorille opiskelijoille. Hän hyödynsi suhteitaan yliopistomaailmaan ja musiikkioppilaitoksiin saadakseen opiskelijaryhmiä aktivoitumaan nykymusiikin pariin. Hän painotti, että kaikkiin hänen esityksiinsä tulisi nuorille olla aina saatavilla kohtuuhintaisia tai jopa ilmaisia lippuja.
Korona-aika oli Kaijalle, kuten kenelle tahansa säveltäjälle haastava, koska hän ei päässyt kuulemaan sävellyksiään. Uudet teokset sisälsivät usein kokeiluja, joiden toimivuuden hän halusi kuulla voidakseen muodostaa mielipiteensä siitä, käyttäisikö samoja keinoja jatkossa. Myös sovittujen esitysten siirtyminen kerta toisensa jälkeen oli raskasta ja turhauttavaa, mutta Kaija ei missään vaiheessa luovuttanut tai heittänyt ‘hanskoja tiskiin’, vaan pikemminkin pyrki ylläpitämään toivon ilmapiiriä. Hän kantoi aina ensiksi huolta nuorista taiteilijoista, jotka eivät nauttineet samanlaista vuosien saatossa hankitun arvostuksen tuomaa taloudellista ja henkistä suojaa kuin hän itse.
Saariahon 70-vuotisjuhlinnan syksyllä 2022 käynnisti Kaijan varhaisen sävellyksen sisältänyt musiikkiteatteriesitys Between. Teoksen oli alunperin tarkoitus saada ensi-iltansa Musica Nova Helsinki -festivaalin ohjelmassa keväällä 2021, mutta koronatilanteen vuoksi se jouduttiin perumaan ja koko siihen liittynyt yhteistyö kariutui. Kaija jäänyt toimettomaksi vaan etsi aktiivisesti uusia reittejä ja yhteistyömahdollisuuksia, jotta esitykset saataisiin toteutettua. Aleksi Barrièren ohjaama ja dramatisoima kollaasimainen Between sisälsi Kaijan ensimmäisen näyttämöteoksen, lähes 40 vuotta esityskiellossa olleen Study for Life –sävellyksen kantaesityksen sekä Graal Théâtre -viulukonserton näyttämöversion yhdistettynä kahden nuoren säveltäjän, Sebastian Hillin ja Matias Vestergårdin teoksiin. Between sai lopulta esityksensä korona-ajan jälkimainingeissa Kansallisoopperan Alminsalissa vierailunäytöksenä kolmen vapaan kentän toimijan yhteisproduktiona. Säveltäjä itse tiesi terveydentilansa ja toivoi, että esitys taltioitaisiin. Nyt jälkikäteen voimme olla onnellisia, että näin tehtiin.
Helsingin Musiikkitalossa järjestetty Saariahon 70-vuotisjuhlakonsertti kokosi yhteen Kaijalle tärkeitä vapaan kentän toimijoita, kuten kamariorkesteri Avanti! ja Zagros Ensemble solisteineen. Kaija osallistui aktiivisesti sekä juhlakonsertin, että muiden Musiikkitalon Urut Soimaan ry:n koordinoimien ja yhteistyössä eri toimijoiden kanssa järjestettyjen konserttien ideointiin ja kuratointiin. Näissäkin hän piti tärkeänä, että hänen musiikkinsa rinnalla kuului myös muiden säveltäjien ja nuorten taiteilijoiden ääni.
Konserttisaliin pääsiäiseksi 2020 suunnitellun La Passion de Simone -oratorion näyttämöllinen ensembleversio siirtyi koronan vuoksi peräti viisi kertaa, ennen kuin esitykset lopulta toteutuivat joulukuussa 2022. Kaija oli tuolloin viimeistä kertaa Suomessa ja osallistui molempien esitysten yhteydessä järjestettyihin yleisötilaisuuksiin. Vointinsa heikkenemisestä huolimatta, ehkä vielä enemmän juuri siksi, yleisön kohtaaminen oli hänelle tärkeää ja arvokasta. Kaija kertoi kokevansa nimenomaan La Passion de Simonen itselleen kaikkein henkilökohtaisimmaksi teokseksi ja testamentikseen, jopa kansainvälisesti ylistettyä, pari kuukautta aiemmin Suomen Kansallisoopperassa huikean vastaanoton saanutta Innocence-suurteostakin tärkeämmäksi.
Helsingin Musiikkitalolla oli erityinen merkitys Kaijalle. Hän teki aktiivista yhteistyötä talon päätoimijoiden Radion Sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin ja Sibelius-Akatemian kanssa ja sävelsi talolle myös väliaikasoiton! Musiikkitalon säätiölle Kaija lahjoitti miljoona euroa, jotta konserttisali saisi vihdoin kauan kaivatut urut. Lahjoituksen ehtona oli, että myös muut merkittävät taideinstituutiot saataisiin hankkeeseen mukaan ja sen myötä rahoitus turvattua. Musiikkitalon säätiön silloisen puheenjohtaja Ritva Viljasen kanssa Kaija osallistui itsekin rahoituksen etsimiseen ja hankkeen edistämiseen. Vaikka Kaija oli pohjimmiltaan ujo, se ei millään tavalla rajoittanut hänen toimintakykyään. Usein hän tarjosi apuaan ja kysyi: “Onko jotain mitä voisin tehdä tai joku, jolle pitäisi soittaa tästä asiasta?” Taiteen rahoituksen heikon tilan tietävät kaikki, ja sen parantamisen eteen Kaija oli aina valmis toimimaan. Omalla esimerkillään hän halusi rohkaista kaikkia tukemaan ja mahdollistamaan taidetta.
Kaija uskoi vahvojen taidelaitosten tärkeyteen ja korkeatasoisen taiteen yhteiskunnalliseen rooliin. Hän totesi 27.4.2023 Kansainvälisen Kaija Saariaho -urkusävellyskilpailun voittajien julkistus- ja palkitsemistilaisuuteen laatimassaan puheessa seuraavaa: “Tämän kaltainen soitin, kuin myös koko tämä Musiikkitalon rakennus ja sitä valvovat laitokset, menettävät kaiken merkityksensä, jos niitä ei jatkuvasti kyseenalaisteta ja uusita taiteellisen luovuuden kautta. Tämä tehtävä on nyt siirtynyt teille.” Kaija toimi kilpailun tuomariston puheenjohtajana.
Kaijan muiston kunnioittamiseksi on ehdotettu muun muassa kadun nimeämistä ja hänen nimeään kantavan museon perustamista, mutta myös Musiikkitalon Konserttisalin nimeämistä hänen mukaansa. Tällaisia pohditaan parhaillaan varmasti monissa eri yhteisöissä. Toivon, että tulevaisuudessa Musiikkitalossa Kaijan perintö näkyy muutoinkin, kuin hänen alulle saattamansa urkuhankkeen ja urkujen myötä.
Vuosina 2019–2022 Kaija suostui kuvattavaksi hänestä ja hänen musiikistaan kertovaan Riitta Raskin ohjaamaan dokumenttielokuvaan Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki. Suostui, vaikka alkuun ajatus ei kiehtonut häntä ollenkaan. “Ketä minun elämäni loppu viimein kiinnostaa?”, muistan hänen pohtineen ääneen. Näkökulmaksi ja elokuvan keskiöön nousevatkin hänen musiikkinsa ja sen parissa työskentelevät ammattilaiset, jotka sanoittavat Kaijan musiikin sisältöä ja merkitystä. Elokuva avaa myös Saariaho-Barrièren perheen tiivistä yhteistyötä eri projektien parissa. Dokumentin kautta pääsemme näkemään pienen palan sitä Kaijaa, joka meille suomalaisille näyttäytyi hieman etäisenä – ennen kaikkea arvostettuna maailmankansalaisena, Suomen kansainvälisesti tunnetuimpana ja esimerkiksi BBC:n maailman tärkeimmäksi elossa olevaksi tunnustamana säveltäjänä. Ja samalla perheensä ja läheistensä parissa mitä lämpimimpänä äitinä, puolisona ja taiteilijana.
Kaisa Näreranta
Kaisa Näreranta on Musiikkitalon säätiön asiamies ja urkuhankkeen projektipäällikkö. Hän on myös tuottanut Kaija Saariahosta kertovan dokumenttielokuvan Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki, jonka ensi-ilta elokuvateattereissa on 25.8.2023
Kuva: Sakari Röyskö